Aivan kuten vanhempienikin läsnäollessa, hetkittäin taannun lapseksi lasten seurassa. Otan roolini vakavasti ja heittäydyn kiukkuun, riemuun, touhuun ja pettymykseen. Pelatessa, leikkiessä, syödessä - ja kun pitää siivota kaiken tuon jäljet. Aikuisen rooliin minut sieltä nostaa vastuu. Minun on kuitenkin päätettävä. Päätettävä koska loppuu ja on aika mennä nukkumaan, lähdettävä huvipuistosta, syötävä oikeaa ruokaa. Pestävä. Harjattava hampaat. Havahduttava hetkittäin.

Vietin jokavuotista (toinen kerta peräkkäin = perinne) viikkoa (vajaata) kummilapseni ja veljensä kanssa. 

Suunnittelimme ja toteutimme lautapelin. Kaikki tehtiin itse alusta loppuun. Kierrättäen.

Pelilauta pahvipakkauksesta pelastetusta pahvista. Kortit erääseen työpaikkaan ostettujen nimikorttien tukipahveista. Kuvat pelilautaan leikeltiin paperinkeräykseen menossa olevista lehdistä. Loput piirrettiin ja kirjoitettiin. Pelin valmistamiseen käytettiin kaikki retkeilystä yli jäänyt aika ja viimeisen aamun kruunasimme pelaamalla ekan kierroksen. 
Pelin tieto-, taito-, liikunta- ja ilmaisutehtävät toimivat hyvin. Rosvosektori toi jännitystä ja muutti johtoasemia toivotusti ja yllättävästi. Tulimme luoneeksi juuri sellaisen peruslautapelin jota halusimme pelata. 

"Miten tulee toimia tulipalotilanteessa?" ja muuta hyödyllistä tuli toistettua.

Ei mitään digitaalista.