Sukupuolen vaihto olisi joskus paikoillaan, mutta nyt pitäs päästä vaihtamaan geenit.

 

Minä olen geeneissäni saanut hyviäkin piirteitä; luvattu pidetään, heikompaa puolustetaan, ajetaan muidenkin asiaa, sanotaan suoraan, sanotaan heti. Sana pidetään. Minun perityt geenini ajavat minua tilanteisiin, joissa en haluaisi olla. Haluaisin geenin joka hetkittäin pitää sanan suussa, ei päästä sitä ulos.

 

Elokuvatöissä olin usein tilanteessa, jossa minulle tullaan jakamaan tuntemuksia milloin mistäkin; työpäivien pituudesta, huonosta palkasta, vittuilusta, huonosta ruoasta, kaltoinkohtelusta. Otin vastaan valituksia. Joskus toki toimenkuvaan kuuluvasti, mutta myös silloin kun en varsinaisesti niillä töin setissä pyörinyt. Oli ilmeisen selvää että minä olen se joka suunsa avaa ja epäkohdan ääneen lausuu. Minua pidettiin/tään vittumaisena akkana, kitisijänä. Ja kun joskus jonkun asian nostin esiin kaikkien kuullen, kukaan ei seisonutkaan rinnallani. Olin ollut jätekuski. Kukaan oksentajista ei astunut riviin. Yhtäkkiä olin vain minä geeneineni, toisten jätösten keskellä. On ollut valitettavaa minullakin. Mutta minä olen henkilökohtaisesti valitukseni tietoon saattanut. Ja seuraukset kantanut. 

En jaksa enää, en halua. 

 

Olen joutunut sanoineni ikäviin tilanteisiin myös ihan omatoimisesti. Joskus sanakin on liikaa. Vaikka olisi kuinka osuva.

 

Ajattelin että alanvaihto tuo mukanaan vapautuksen tuosta. Itekseni sutia heiluttelen. Kellariin sulkeudun ja sivelen pintaan keltaista okraa ja vihreää umbraa. Väriterapiaa. Radiota kuuntelen. Jos tökkii ovat valittaja ja valituksen vastaanottaja samassa osoitteessa. Sanat eivät sivalla kenenkään ulkopuolisen mieltä tai omaatuntoa. Näin on vielä ollutkin. 

 

MUTTA.

 

Ostin asunnon. Ja kuinka perkeleessä ollakaan, löydän itseni ohjaamasta tuoreen taloyhtiön tussurenkaista kottikärryä. Järjestelemästä talkoita. Siivoamasta kellaria. Hautaamasta muumioituneita omenoita. Järjestämästä talkoita, järjestämästä talkoita, järjestämästä talkoita... Ei siinä mitään, mutta tällainen kanssakäyminen muiden osakkaiden kanssa on jotenkin kummasti ajanut minut tilanteeseen, jossa välitän naapureiden viestejä, omieni lisäksi, hallituksen puheenjohtaja-isännöitsijälle. 

Nimissäni. Päätin jo että en, mutta.

 

Voisiko joku sulkea minut kellariin?

Voisiko järjestää keräyksen geeninvaihtoleikkaukseen?

 

(ja suositella toimivaa blogialustaa)