Alitajuisesti lienen valpastunut anastajien tavoittamiseksi. Yökylässä heräsin hakkaavaan ääneen. Joku pihalla yrittää varastaa pyörää! Tähän minun on puututtava. Hiivin parvekkeelle ja yritän hahmottaa äänen suunnan. Ei mitään. Kunnes taas, kolahtaa. Lukkoa hakataan auki. Onko tehtäväni rynnätä pihaan ja pysäyttää toiminta. Herätän isännän. Tuolla joku, pyörää varastaa. En tiedä missä, mutta tuolla jossain. Avaan parvekkeen oven äänekkäämmin. Josko tuo keskeyttäisi. Ei. Isäntä tutustuu tilanteeseen pyynnöstäni. Onneksi kolahti, ajattelen, etten vaikuta vainoharhaiselta. Kuulitko? Se voi olla sinun pyöräsi! Ja kops. Sinistä näkyy. Takki. Ja kops. Kops. Hän on jäänyt ulos ja yrittää nyt omansa herättää heittelemällä kiviä ikkunaan. Isäntä käy nukkumaan, minä vielä hetken pyörin. Mitä jos hän ei pääse sisään!? Sitten hänen on pakko varastaa pyörä, jolla siirtyä eteenpäin. 
Unen antaessa odottaa itseään siirryn miettimään seinustalle istuttamiani köynnöksiä. Saako ne jättää seinäpintaa koristamaan? Saanko uudistaa ulkoseinäni? Armas Google löytää aiheesta tutkimuksen.

Uusi pyörä on matkalla. Varastettu on toivottavasti sitä tarvitsevalla.
Omenapuut täydessä kukassa. Kesä.